Näin kiirastorstaina ajattelin muistuttaa, että ehtoollista on tapana viettää myös kodeissa. Ken kykenee, tulkoon seurakunnan yhteiseen pöytään. Mutta hän, joka ei pysty tulemaan saa ehtoolliseen kotiin tai vaikkapa sairaalaan, kun sitä pyytää. Joidenkin vanhusten kanssa olemme sopineet esimerkiksi säännöllisestä käynnistä kerran kuussa.
Aikanaan, ensimmäisessä virassani, minulle ojennettiin heti kättelyssä matkaehtoollisvälineet. Kukin pappi säilytti niitä kotonaan, jotta olisi nopeasti paikalla, kun kuoleva tarvitsee ehtoollista. Täällä Helsingissä sairaalassa on yleensä oma sairaalapappi, mutta kyllä kutsuja silti tulee. Kiireisiä ja vähemmän kiireisiä. Tärkeitä jokainen.
Jos on tarvetta kotona vietettävään ehtoollishetkeen, voi ottaa yhteyttä kehen hyvänsä oman alueen pappiin. Kiireellisessä tilanteessä on Malmin seurakunnassa paras soittaa päivystävälle papille, p. 09 2340 4402. Hän sitten katsoo, kuka pääsee nopeimmin paikalle.
Kotona ehtoollista vietetäessä on tapana istua vaikkapa sohvapöydän äärellä ja sytyttää kynttilä. Pappi lukee rukoukset ja Raamatun katkelmat. Lyhyt, mutta pyhyydessään hyvin erityinen hetki tuo seurakunnan syvimmän sanoman keskelle omaa olohuonetta.
- Sari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ja keskustelut ovat tervetulleita. Käytäthän omaa nimeäsi, kiitos.