tiistai 22. huhtikuuta 2014







Tätä odotellessa....

Lauluyhtye VANITUM VANITAS


Kuukauden viimeisenä sunnuntaina klo 18.00 (huomaa aika)
kirkollamme konsertoimassa vierailee trio 'Vanitum Vanitas',
ryhmän jäsenet esittävät myöhäiskeski- ja renessanssiajan eri
lauluja.
Lauluyhtyeen ohjelmisto koostuu pitkälti Piae Cantinoes -lauluista, jotka ovat syntyneet
keskiajalla ja jotka julkaistiin vuonna 1582 ilmestyneessä kokoelmassa. Piae Cantiones-
laulujen lisäksi yhtyeellä on ohjelmistossaan monia keski- ja renessanssiajan lauluja, mm.
Palestrinan, di Lasson ja Vulpiuksen sävellyksiä. Laulut kuullaan useimmiten 1-3 -äänisinä
ilman säestystä eli 'A cappella', kappelilaulun tapaan.

Nähdään St.Pihliksessä!

Lauluyhtyeessä laulavat Teija Kapiainen, Terhi Paukku ja Mari Lavikainen.

Timo Olli
kanttori
Pihlajamäen piiri

torstai 17. huhtikuuta 2014

Ehtoollinen kotiinkuljetuksella


Näin kiirastorstaina ajattelin muistuttaa, että ehtoollista on tapana viettää myös kodeissa. Ken kykenee, tulkoon seurakunnan yhteiseen pöytään. Mutta hän, joka ei pysty tulemaan saa ehtoolliseen kotiin tai vaikkapa sairaalaan, kun sitä pyytää. Joidenkin vanhusten kanssa olemme sopineet esimerkiksi säännöllisestä käynnistä kerran kuussa.
 
Aikanaan, ensimmäisessä virassani, minulle ojennettiin heti kättelyssä matkaehtoollisvälineet. Kukin pappi säilytti niitä kotonaan, jotta olisi nopeasti paikalla, kun kuoleva tarvitsee ehtoollista. Täällä Helsingissä sairaalassa on yleensä oma sairaalapappi, mutta kyllä kutsuja silti tulee. Kiireisiä ja vähemmän kiireisiä. Tärkeitä jokainen.
 
Jos on tarvetta kotona vietettävään ehtoollishetkeen, voi ottaa yhteyttä kehen hyvänsä oman alueen pappiin. Kiireellisessä tilanteessä on Malmin seurakunnassa paras soittaa päivystävälle papille, p. 09 2340 4402. Hän sitten katsoo, kuka pääsee nopeimmin paikalle.
 
Kotona ehtoollista vietetäessä on tapana istua vaikkapa sohvapöydän äärellä ja sytyttää kynttilä. Pappi lukee rukoukset ja Raamatun katkelmat. Lyhyt, mutta pyhyydessään hyvin erityinen hetki tuo seurakunnan syvimmän sanoman keskelle omaa olohuonetta.
 
- Sari

Torstaina kirkko on toivoa täynnä

Nimittäin meidän omat "isänmaan toivot" täyttävät kirkon kolmesti. Aamulla tulivat Pihlajiston koulun oppilaat, heidän jälkeensä Pihlajamäen koulu ja nyt parhaillaan kirkkosalissa istuvat HUYK:n väki. Muutama kuvaterveinen tarttui mukaan Pihlajamäen koulun pääsiäiskirkosta.


Koulussa oli talven mittaan harjoiteltu Afrikkalaista Gospelmessua, ja oppilaista koottu bändi vastasi nyt pääsiäiskirkon musiikista.


Kitarat, koskettimet...
  
  
...lauluryhmä... Juha Granlundin johdolla.




Myös kuvanveistäjä "tapio junno" kunnioitti tilaisuutta läsnäolollaan ja kertoi mietteistään 40 vuotta sitten.

Taiteilija myös tarttui toimeen kärsimystä kuvaamaan.

- Sari

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Lensi maahan enkeli....

Terveiset lasten pääsiäiskirkoista! Tänään meillä oli päiväkotien, puistojen ja perhekerhojen väkeä kirkolla - kolmessa eri kirkkohetkessä.


Mervi ja Anne olivat lapsia vastassa.

 
Laulujen lomassa kävimme läpi Pääsiäisen tapahtumia.


 
Hämmästystä...

 
...ja iloa.

 
Työtoverini "Pääsiäis-yllätys-ilostutus-tipu" oli saapunut uskollisesti paikalle.
 
 
Suuri ilonaihe on, että päiväkodit ja koulut yhä tulevat kirkkoon ja yhteistyö toimii hienosti. Meilläkin oli tänään n. 350 lasta ja hoitajaa kirkossa.
Sehän on saman verran väkeä kuin kymmenessä tavallisessa sunnuntaimessussa yhteensä!
Toivottavasti myös kokemus oli hyvä.
Ainakin meille aikuisille lapset jättivät repullisen iloa kullekin.
 
- Sari

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Hei - puhukaamme psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla!

Viime sunnuntaina Kalle Virta KRS:stä esitti valitsemiaan
hengellisiä lauluja itseään pianolla säestäen ja myös puhui
laulujen lomassa. edelleen, kuukauden vaihtuessa edellisen
pyhän Duokonsertti oli sopraano Heli Närhen sekä baritoni
Kari-Kyösti Silvennoisen kokooma esitys eri spirituaaleja ja
klassisia hengellisiä lauluja pianon säestyksellä.

Jumalan Sanan lahja ihmisille - musiikki - soi Vapahtajan
läsnäolon kosketusta ja rauhaa jälleen tulevina juhlapäivinä
niin messuissa, hartauselämässä kuin konsertoidenkin.

- su 13.4. klo 10 Palmusunnuntain messussa HY:n kirkkopyhässä
  Herännäisnuorten kuoro Samuli Korkalaisen johdolla
(Erkkilä, Nikkola, Löytty)

HUOM! Illaksi klo 18 kaavaillun konsertti PERUTTU!

 - ke 16. 4. klo 19 Hiljaisen viikon iltakirkko
Pihlajamäen Kirkonkuoro Timo Ollin johdolla
(Decius, Piiparinen, Grüger)

- su klo 10 Pääsiäispäivän messun jälkeen Pääsiäislounaskonsertti (ruokalippu 5€)
jälleen Pihlajamäen Kirkonkuoron kera
(Franck ja 'Jumalan oikea')

Kuukauden viimeisenä sunnuntaina klo 18.00 (huomaa aika)
kirkollamme konsertoimassa vierailee trio 'Vanitum Vanitas',
ryhmän jäsenet esittävät myöhäiskeski- ja renessanssiajan eri
lauluja.
Lauluyhtyeen ohjelmisto koostuu pitkälti Piae Cantinoes -lauluista, jotka ovat syntyneet
keskiajalla ja jotka julkaistiin vuonna 1582 ilmestyneessä kokoelmassa. Piae Cantiones-
laulujen lisäksi yhtyeellä on ohjelmistossaan monia keski- ja renessanssiajan lauluja, mm.
Palestrinan, di Lasson ja Vulpiuksen  sävellyksiä. Laulut kuullaan useimmiten 1-3 -äänisinä
ilman säestystä eli 'A cappella', kappelilaulun tapaan.

Nähdään St.Pihliksessä!

Lauluyhtyeessä laulavat Teija Kapiainen, Terhi Paukku ja Mari Lavikainen.

Timo Olli
kanttori
Pihlajamäen piiri



keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Kiillepuistossa kajahtaa

Kirkon työntekijäjoukko nähtiin tänään kokoustamassa erikoisessa paikassa: nimittäin aurinkoisessa Kiillepuistossa. Meneillään oli kaiken kansan kevätjuhlan, Suvivirsi soi -tapahtuman valmistelu, joka valtaa Kiillepuiston toukokuisena torstaina 22.5. klo 17.30 alkaen. Ajankohta kannattaa laittaa koko perheen kalenteriin jo nyt. Luvassa on leppoista yhdessäoloa ja keväistä ohjelmaa kaikenikäisille. Puistoon pystytetään Euron baari makkaroineen, lettuineen yms. Ja eiköhän ilmoille kajauteta koko joukolla myös se Suvivirsi. Kiillepuistossa kohdataan! Terv. seurakunnan väki

- Paula