perjantai 8. joulukuuta 2017

Puuroa vauvasta vaariin

Tässäpä pieni kuvakertomus 
illan puurojuhlasta Pihlajamäen Nutalla.


Juhla alkoi puhallinorkesteri Wiipurin reippaalla rytmillä.
Moni varmaan ihmetteli, mistä musiikki oikein kuului.
Sieltä yläkerrastahan se.


Puurojuhlassa unohtuvat kaikki ikärajat yms. 
Talo täyttyy kaikenikäisistä.
On myyjäispöytiä, arpajaiset, askartelua..

Ja tällä kertaa myös valokuvanäyttely,
johon kerättiin avoimella kutsulla kuvia Pihlajamäestä.
Siellä kuvat ovat yhä nähtävissä.
Kannatta poiketa katsomassa!


Susanna Sahrlund ja Maire Kulmala toivat myös yllätysesiintyjän
eli Hiro-koiran, joka esitti Petteri Punakuonoa naisten laulaessa.


Lähiöaseman lauluryhmä lauloi ja sai toisetkin laulamaan.
On se vain hienoa, että Lähikselle saadaan
vuosi toisensa perään näitä taitavia muusikoita
lauluryhmää ohjaamaan ja säestämään.


Kovasti piti laulaa "Joulupukki, joulupukki..." 
ennen kuin Korvatunturin seniori kuuli kutsun.
Odotettu vieras.


Makeistarjoilu poistaa viimeisetkin ujostelun rippeet.


Osaa pukki myös tervehtiä "Give me five" -tyyliin.


Vaikutti siltä, että pukki ilahtui aikuisista yhtä paljon kuin lapsistakin.
Tasa-arvo etenee tälläkin saralla.


Mielihyvä on kokoonpanon nimi.
Ja sitähän he myös tuottivat!


Lähiöasema, Pihlajamäki-seura, Nuta, seurakunta....
yhdessä on hyvä järjestää tapahtuma.
Puuroa oli tarjolla soppatykillinen.
Lisäksi glögiä ja pipareita...


 ... ja sitten pöytään kannettiin myös monta hienoa
Suomi 100 -täytekakkua, joissa maistui mustikka.


 Fungo on tämän tyttöryhmän nimi.
Laulu sujui...


.. ja huilut soivat. 


Runoilija-lady Ulla Welin
toi juhlaa kertomusta ja runoa
pilke silmäkulmassa, kuten aina.


Illan viimeinen esiintyjä Seppo Luusalo
loihti äänellään herkän tunnelman


Välillä soi saksofoni...


Ja kuultiinhan sitten opaskoira Ärrin laulua myös,
kun Seppo vaihtoi huuliharppuun.
Eläinystäviä näytti olevan salin täydeltä.
Vauvasta vaariin.

Hyvä, Pihlis! Hyvä, yhteistyö!
Tätä perinnettä on ilo jatkaa.

- sari

keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Kirkosta kirkkoon ja takaisin.

Vuoroin vieraissa, niinhän sitä sanotaan.
Eläkeläisten iltapäivässä on syksyn aikana ollut neljä ekumeenista vierasta:
ortodoksisesta, katolisesta, vapaakirkosta sekä Saalem-seurakunnasta.
Nyt sitten teimme vastavierailun.
Retki oli avoin  myös muille asiasta kiinnostuneille.
Tässä hiukan kuvaterveisiä, olkaa hyvä!


Ensimmäinen kohteemme oli Uspenskin katedraali. Opimme mm. sen, 
että tämä kirkko on 20 vuotta nuorempi kuin Helsingin tuomiokirkko. 
Moni olisi veikannut ikäeroa toisinpäin.


Kirkkoa esitteli nuori siviilipalvelusmies.
Seurakuntaan kuuluu n. 20 000 jäsentä,
ja se on Suomen suurin ortodoksiseurakunta.


Taivaansini kupolissa. Ulkoapäin kirkossa on 13 sipulikupolia.
Ne kullattiin uudelleen n. 10 vuotta sitten.
Kultaus on tarkkaa puhaa eikä siinä törsätä materiaalin kanssa.
Yhteen kupoliin käytetään kultaa saman verran kuin on yhdessä vihkisormuksessa.
Ei siis kannata kiipeillä katolle kultavarkaisiin.


Tässä meidän retkijoukko.
Havahduimme siihen, että tällä kertaa matkassa ei ollut yhtään miestä kuljettajan lisäksi.
Millainen olisi seurakuntaretki miesten mieleen?


Ihmeitä tekevä ikoni ja sille lahjoitetut korut.
Ikoni oli jonkin aikaa varkaiden hallussa, mutta palautui paikalleen.


Tuohus ja rauha.


Uspenskin katedraalin nimen voisi suomentaa Kuolonuneen nukkumisen piispan kirkko.
Se on siis pyhitetty Jumalan äidin kuolonuneen nukkumisen muistolle.



Pietari ja Paavali


Malmin seurakunta keskellä kylää.


Sinnikkäät seniorit saivat rappustreeniä koko viikon edestä.
Seuraava kohde oli Pyhän Henrikin katedraali
eli katolinen kirkko 


Seurakuntaan kuuluu hiukan yli 4 000 jäsentä,
jotka edustavat yli 80 eri kansallisuutta.
Kieliä siis riittää! Aktiivisesti on käytössä suomen lisäksi mm.
ruotsi, englanti, espanja, italia, vietnam ja aramea.


Pappiskandidaatti Tuomas Nyyssölä esitteli meille kirkkoa ja seurakuntaa.
Hänet vihitään pian diakoniksi ja sen jälkeen sitten papiksi.
Tuomas on opiskellut papin tehtävää varten ensin Helsingin yliopistossa
ja sen jälkeen muutaman vuoden Roomassa.


Maria on toki keskeisesti esillä jokaisessa katolisessa kirkossa.
Kukapa tuntisi Jeesuksen paremmin kuin oma äitinsä!


Joosef on myös kuvattu samanlaisena patsaana.


Ja Joosefin jaloissa pieni Jeesus-poika karitsan kanssa.


Ikuinen valo vihkiristiin kiinnitettynä kertoo,
että tabernaakkelissa on pyhitettyä leipää
edellisen messun jäljiltä.



Pyhän Henrikin katedraalin takana on kaunis sisäpiha.
Katedraalin yhteydessä asuvat myös ursuliininunnat,
jotka mm. pitävät lastentarhaa.

Tämän jälkeen meillä oli lounaan aika.
Hyvä palvelu, maittava ruoka ja viihtyisä ravintola.
Siinä kolme hyvää syytä kajauttaa komeasti
pari säkeistöä kerhon omaa kiitoslaulua.


Vapaakirkko ja pastori Ari Korolainen otti vastaan lounaasta raukean väen.


Infotaulu kirkon ikkunassa...


:)


Vapaakirkko syntyi Suomessa vähitellen 1870-luvulta lähtien.
Aluksi se toimi n. 40 vuotta suomen ev.lut. kirkon sisällä -
eräänlaisena herätysliikkeenä.
Vuonna 1923 Vapaakirkko rekisteröityi omaksi kirkokseen.
Se on siis aivan made in Finland -kirkko.


Alttarikaiteen teksti.


Leena ja Helena ja yhteisen laulun aika.


Alttariseinän maalaus on 1920-luvulta. 
Siinä malleina on ollut silloisia seurakuntalaisia ja työntekijöitä.


Päiväkahvilla kävimme oman kirkkomme suojissa eli Annankulmassa.
Ja kyllä tuo sali on niin kaunis!


Annankulman toiminnanohjaaja Satu Ali-Rekola kertoi meille,
mitä kaikkea tilassa tapahtuu.


Viimeinen retkikohde oli Hakaniemessä Saalem-seurakunta, 
joka on osa suomalaista helluntaiherätystä.


Saalemin kirkkosali on vaikuttavan kokoinen.
Kun sitä alettiin rakentaa, suunnitelmien lähtökohtana oli mm. se,
että kirkkoon ei saa olla kadulta mitään kynnystä.
Eipä siinä juuri olekaan.


Saalem-nimi tulee Raamatun sanasta Shalom. 
Helluntaiseurakunnilla on usein tällaisia omia nimiä,
jotka juontavat Raamattuun.

Kansainvälisyys on osa tämänkin seurakunnan arkea.
Jumalanpalvelukset tulkataan aina neljälle kielelle ja sen lisäksi
monilla kieliryhmillä on omia tilaisuuksiaan.


Päätteeksi vilkaisimme myös kirkon alakertaan,
jossa on perinteinen lasten Aikamatka joulumaahan.
Joulun sanomaan johdattavalla kierroksella käy tuhansia 6-8 vuotiaita
opettajien ja hoitajien johdolla.

Hämärä oli juuri kääntynyt iltapimeäksi,
kun palasimme Pihlajamäen kirkolle.
Tällä kirkolla olemme samalla asialla
kuin näissä retkipaikoissakin ovat.
Sanomaa hyvästä Jumalasta
palvelua heikoimmille
keskinäisen yhteyden rakentamista.

Kiitos tästä retkipäivästä!

- sari

maanantai 14. elokuuta 2017

Vantaa Sightseeing

Aina ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan
- tai Vantaata kauemmas retkelle.
Näin tuumasimme, ja teimme tämän kesän retken naapurikaupunkiin.

Ensimmäinen kohde heti aamutuimaan oli Pyhän Laurin kirkko,
jota aiemmin myös Helsingin Pitäjän kirkoksi kutsuttiin.
Kirkon pihalla saattoi ottaa itsestään kuvat Lutherina.


Kirkko on toki suurimmalle osalle tuttu,
mutta aina mieluisa paikka istahtaa.
Ja oli joukossa heitäkin, jotka olivat ihastelleet kirkkoa vain ulkoa päin.
Mikähän ihme meitä estää herkemmin poikkeamasta kirkkoihin?




Kirkon vahtimestari esitteli meille paikkaa.


Kirkosta siirryimme hautausmaan kautta seuraavaan kohteeseen.


Pyhän Laurin kappeli rakennettiin 10 vuotta sitten 
ja harva helsinkiläinen on tullut käyneeksi siellä.


Kappelissa on suuri ja pieni sali.
Hautaan siunaamiset ovat täällä toki yleisimmät tilaisuudet,
mutta kappelit soveltuvat hyvin myös
konsertteihin, kasteeseen, vihkimiseen...


Kellarikerroksessa on tila, jossa läheiset voivat käydä katsomassa vainajaa.
Siellä puhuttelee tämä kookas lasiteos "Suru"


Suuret lasikyyneleet heijastavat valoa seinille
ja loihtivat uusia kuvia sirpaleista.


Tässä vielä kappeli ulkoa päin.
Se eroaa rohkeasti omalla tyylillään ympäristöstä.

Pyhän Laurin kirkon ja kappelin jälkeen suuntasimme ajelulle 
Itä-Vantaalle: Hakunila, Sotunki, Sepänmäki, Koivukylä...
Maalaismaisemia, kehärataa... Monenlaista uuttakin opimme Vantaasta.
Mm. sen, että siellä on 61 kaupunginosaa!


Ilmailumuseo oli useimmille uusi tuttavuus.
Oppaan johdolla saimme aimo annoksen tietoa 
ilmailun historiasta.


Koneita kylliksemme katseltuamme
oli lounaan aika.
Siirryimme viereiseen Man Deli -lounaspaikkaan.

Matka jatkui sen jälkeen Länsi-Vantaa -kierroksella.
Bussista käsin katsastimme Kartanonkoskea, Ylästöä, Louhelaa, Myyrmäkeä...

Päätteeksi suuntasimme Helsingin puolelle Haltialan tilalle.
Onhan tätä maaseutua Helsingissäkin!



Lampaat, naudat, ponit..
ja ennen muuta leppoisa maalaistunnelma ilahdutti meitä.
Kaunis päivä juuri ennen koulujen alkua 
oli houkutellut tilalle myös paljon lapsiperheitä.
Jäätelö maistui meillekin.
K E S Ä !


- sari