sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Iloiset uurnanrakentajat

Kiillekujan puutyöpajalla aherretaan keskiviikkoiltaisin haudanvakavan aiheen parissa. Koolla on kuusi innostunutta uurnanrakentajaa, jotka saivat paikan paljon kiinnostusta herättäneellä kurssilla. Aihe on vakava, mutta samaa ei voi sanoa tunnelmasta. Innostuksen lisäksi tämä joukko suorastaan pursuu iloa!

Kuvassa kurssilaiset ensimmäisellä kokoontumiskerralla ja heitä tervehtimään saapunut Pihliksen kappalainen Holopaisen Jukka.





Idea uurnakurssista sai pontta vuoden 2014 Yhteisvastuukeräyksen saattohoitoteemasta. Suosio yllätti: tulijoita olisi ollut kolminkertainen määrä. Etusija annettiin oman seurakunnan jäsenille. Ohjaajiksi lupautuivat vapaaehtoiset. Kuvassa oikealla toinen ohjaajista,Tomi, ja Kiillekujan työkalukaappi.



Tiesitkö tämän? Uurna saa olla enintään 30 cm leveä ja 40 cm korkea (ulkonevat koristeosat mukaan lukien). Aikuisen tuhkalle tarkoitetun uurnan tilavuus on oltava vähintään 4,5 litraa. Materiaalina voi käyttää vaikkapa paperimassaa tai kartonkia. Siitä vain nikkaroimaan tai askartelemaan. Laatusuositukset löytyvät täältä: http://shk.fi/wp-content/uploads/2014/01/laatusuositukset.pdf

Alla Tomin taidonnäyte. Lisää kuvia saanemme kevään mittaan, kun kurssilaiset edistyvät töissään.


Paula

lauantai 8. helmikuuta 2014

Yhteisvastuun asialla


Hyvin ovat olleet julkisuudessa esillä tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksen kohteet. Etenkin suomalaisen saattohoidon kehittäminen. Ja laajaa on myös yhteinen tahto, että asia on tärkeä. Jokainen meistä tarvitsee mahdollisimman hyvän päätöksen elämälleen. Keräyksen ulkomaan-kohteista tänä vuonna nostetaan esille Guatemalan tilanne, jossa pitkän sodan jäljiltä on paljon tehtävää. Alkuperäisasukkaiden maya-intiaanien ihmisoikeusasiat tulevat keräyksen myötä meidänkin tietoisuuteemme. Tänää pidimme keräystä esillä Pihliksen ostarilla ja osan aikaa myös Pihlajiston puolella.



Huolellisen laskennan jälkeen yhteissummaksi totesimme 500,15 €. Kiitos jokaiselle osallistuneelle!
Hyvä mahdollisuus keräykseen lahjoittamiseen avautuu tästä, eli Malmin seurakunnan keräyssivu verkossa.

Yhteisvastuillaan!

Sari

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Ghanalaisittain

Kirkolla on nyt muutaman kerran kokoontunut englanninkielinen Bethel-ryhmä. Ghanalaiset kristityt tapaavat toisiaan alakerrassa sunnuntaisin klo 14 ja ovi on avoinna meidän kaikkien tulla mukaan. Toiminta jatkuu näillä näkymin ainakin pääsiäiseen saakka.


Musiikkia on turha väittää laahaavaksi :)


Oma pastori vierailee harvakseltaan. Yleensä seurakuntalaiset johtavat itse kokoontumiset.


Koolla on yleensä 20-30 henkeä, lapsia myös. Parin viikon kuluttua  16.2. Bethel-ryhmä on mukana monikulttuurisessa messussa klo 10. Siellä on siis myös mahdollisuus tutustua kirkon uuteen väkeen. Kuin myös ryhmän verkkosivuilla www.bethelchurchfinland.org

Itse vierailin Ghanassa kauan sitten sikäläisen baptistikirkon vieraana kuukauden verran. Hieno reissu! Upeita ihmisiä. Paikallista kieltä muistan vain lasten hokeman "Obroni koko (valkoinen ihminen), how are you? We are fine, thank you!" Hope you are all fine!

Sari