keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Suvivirsi + Kiillepuisto = KESÄ



                                     

Pastori Tikka valmistautuu iltaan.


Seurakunta paikalla upean kesäisessä kelissä. 

       

Lähetyskerhon väki paistoi muurinpohjalettuja taidolla ja kokemuksella.

                                              

Kekeltä irtosi lettujen arvosanaksi täysi kymppi.


Leijonat puolestaan ovat makkaramestareita.



Jippii-kuoron Laku-ryhmä toi terveiset Malmin Saalemilta.


Ja Lähiöasemalla on ommeltu Merimekkoa. Aikuisten hellehatut myytiin loppuun.


Kasvomaalausta oli tarjolla useamman maalarin voimin.


Kirkon kuoro lauloi mm. Pohjalaisen uskontunnustuksen ja tuki yhteislaulua.


Mary and Macy -band. Svengiä sekä lapsille että aikuisille.


Ilmapallot kuuluvat tietysti juhlaan.


 Lähiöaseman lauluryhmällä oli harjoiteltuna mm. Suvivirsi slangiksi.


Tämä tanssiryhmä on harjoitellut Nutalla jo useamman vuoden ja osoitti taitojaan illassa.


Simolla ja Pipsalla oli lapsille monenlaista tehtävää.


Päätteeksi laulettiin suvivirttä vielä swahilin kielellä.


Pastorit Närhi ja Hakuri kiittävät illasta esiintyjiä ja järjestelyissä mukana olleita.
Tästä on hyvä lähteä kesään!
Mitä ensi vuonna Kiillepuistossa?
Saammeko kenties jonkun päiväkodin tai koululuokan esiintymään?
Ehdota! Tarjoudu!

- sari