sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Leipäsunnuntai taiwanilaisittain




Pihlajamäessä vietettiin aamulla leipäsunnuntain lähetysmessua. Elämän leivästä ja sen jakamisesta saarnasivat Taiwanin lähetit Anne ja Juha Ijäs Suomen Lähetysseurasta.


Kotoinen ruisleipä oli päässyt koristamaan rukousalttaria. Lähetyskynttelikkö oli tuotu kirkkosaliin. Esirukousjakson aikana täällä hiljennyttiin. 



Päivän virtenä laulettiin virsi 59, jonka kolmas säkeistö puhuu ehtoollisen leivästä. "Leipää alttarin myös syömme keskellä matkaa. Väsyneet sielumme elpyvät, jälleen jaksamme jatkaa." Messu ravitsi ja virkisti. Erityiskiitos kauniista viulumusiikista Erkaman Timolle.




Seurakuntasalin puolella syötiin lohikeittoa ja juotiin pullakahvit Viiden Tuulen Majatalon työn tukemiseksi. Mona ja lähetyskerholaiset olivat olleet työn touhussa jo aamukahdeksalta - ja vielä kesäaikaan! Messun aikana kirkkosaliin leijaili houkuttavia tuoksuja. Nälkähän siinä tuli.



Kun vatsat oli täytetty, Anne ja Juha toivat terveiset Taiwanilta.


Ja siunasivat meidät päätteeksi taiwanilaisella siunauslaululla. Kaunista! Kiitos Ijäkset ja kaikki messua ja ateriaa rakentamassa olleet ja niihin osallistuneet. Leipä, joka tänään lähetettiin "merien taa" (virsi 59:4) pitää monta Viiden Tuulen Majatalon asukasta kiinni toivon syrjässä. Teemme tärkeää työtä!

-Paula

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Kulttuurit kohtasivat kirkonmäellä

"Minä olen, koska sinä olet." Afrikkalaisittain ubuntu. Ja kun sinä olet kulttuurista, joka on minulle vieras, on molempien olemisessa jotakin enemmän. Tällaisissa ajatuksissa - ja täydellä vatsalla - palasin tänä iltana kotiin kirkolta, jossa kulttuurit kohtasivat turkkilaisen aterian äärellä.



Ruokaa oli runsaasti ja se hiveli kaikkia aisteja.
 


Pöydissä kohdattiin ja keskusteltiin.



Nautittiin ruuasta.



Tultiin tutuiksi: "Kuka sinä olet? Millaisesta maasta tulet? Mikä tekee sinut iloiseksi?" "Minä olen Minna-Sisko, olen suomalainen ja tykkään ruisleivästä."



Suomen Raamattuopiston Kristittynä Suomessa -maahanmuuttajalinjalaiset hämmästyttivät suomenkielentaidoillaan. Keskellä opettaja Marja-Kaarina Marttila.



Hieno ilta oli. Kohdataan taas. Kirkonmäellä ja muualla. Ubuntu!

-Paula

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Hyvin marioitu sunnuntai

Onpas ollut hulinaa ja täyttä elämää tänään Marian ilmestyspäivänä täällä kirkolla. Aamulla perhemessussa Cantores minores -muskarin pojat valloittivat sydämiä. Kirkkomehuilla syötiin reilusti keksejä. Iltapäivällä Bethel-ryhmä musisoi niin, että koko talo raikui. Ja neljältä kirkko täyttyi naisista, kun vietimme Taiteiden iltapäivää lausuen ja laulaen. Toiveita runoista ja vapaaehtoisia esiintyjiä oli Paulalle ilmoittautunut yli odotusten. Hyvä naiset! Tässä esimerkkejä:
 

Asta Saukko, Nelson Mandelan ajatuksia sekä oma laulu.


Tao Lin, kiinalaissyntyinen kirjailija toi kuultavaksi omia suomenkielisiä runojaan.


Ulla Welin, Pihliksen Grand Old Runolady esitti omaa tuotantoaan. Uusi kirja tulossa taas keväällä.


Kaarina Viitanen ja Lauri Pohjanpään Perhosen hautajaiset.

 
 Raili Rautiainen, omaa sekä Einari Vuorelan tuotantoa.
 
 

Taimi Siipilehto-Kuisma löysi runonsa omasta kansakoulun aapiskirjastaan.


Päivi Viitala, pianon takana piti huolen musiikista.
 

Terhi Orpana oli kutsuttu illan pääartistiksi. Muutama laulu sekä toiverunoina mm. Aino Suholan Heftaa polveen, Aulikki Oksasen Mustaa jäätä, Mika Waltarin Kristus-pää. Esiintymässä oli myös Pihlajamäen Lähiöaseman improvisaatioryhmä, joka aloitti illan hersyvällä kuvauksella naiselämän moninaisuudesta. Yhteensä kaksitoista naista uskaltautui estradille. Varsin kristillinen määrä siis.

Hyvä seura ja hyvä ruoka. Jälkimmäisestä kiitos suntioille sekä vapaaehtoisille Leenalle ja Irmalle. Pastori tunnustaa syöneensä kolme kulhollista jäätelöä.

- Sari

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Rukouslaulujen messu kosketti



Pihlajamäen kirkossa vietettiin tänä sunnuntai-aamuna totutusta poikkeava messu. Ovella ei jaettukaan käsiohjelmia ja virsikirjoja, vaan messun kulkua pystyi seuraamaan isolta valkokankaalta. "Miten huoletonta", totesi joku jälkikäteen.  Toivon säteet -kuoro johdatti rukouslauluun Kaisu Rauhamaan johdolla. Taustalla soivat kauniisti piano, sello, viulu ja huilu.

Kirkkosaliin oli rakennettu rukousalttareita, joilla sai hiljentyä ja jonne sai jättää rukouspyyntöjä. Messun aikana pyyntöjen puolesta rukoiltiin yhdessä. Rukoushetki oli sykähdyttävä. Miten paljon surua ja murhetta, mutta myös iloa elämään mahtuukaan.

Rukouslaulujen messu osui sopivasti pyhään, jona raamatuntekstit puhuivat uskosta ja rukouksesta. Kirkkoherra Pertti Simola saarnasi lohduttavasti siitä, että uskossa tärkeintä ei ole se, mitä ihminen tekee, vaan se, mitä Jumala tekee.


Monien mukana olleiden huulilta kuultiin palaute: "Lisää tällaista!"

-Paula

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Perhe + kerho = perhekerho




Pihlajiston seurakuntakodilla - siis siellä kerrostalon alakerrassa Alepan takana - on keskiviikkoisin erityisen kotoisaa menoa. Tänään aika tavallinen porukka: 8 äitiä ja 13 lasta. Ja mistä on perhekerho tehty?
  • Ensin täytetään eteinen rattailla ja vaunuilla, haalareista kuoriutuvilla poikasilla ja tyttösillä. Moikkaillaan tutut ja ujostellaan oudommat, huokaistaan viime yön valvomiset. Kello on puoli kymmenen.
  • Sitten asetutaan piiriin istumaan. Mervi johdattelee kynttilän sytytyksen, kerholaulun ja -rukouksen kautta alkuun. Käydään läpi kaikkien nimet. Sari- tai Jukka-pappi on kenties mukana ja kertoo tarinan hartaudeksi. Kohokohta on kynttilän puhallus. Siinä mitataan 2-vuotiaiden keuhkojen tilavuutta ja voi olla että ei vältytä pieniltä roiskeilta :)
  • Aamupala voi olla toisen välipala. Kuinka vain. Anna-Maija on laittanut pöydän koreaksi ja siitä löytyy leipää, juustoa, vihanneksia, hedelmäpaloja... Joskus puuroakin. Euro lippaaseen ja ruuat naamariin. Pienimmät vauvat voivat lekotella sillä aikaa työntekijöiden ilona.
  • Nyt leikkimään! Mervi avaa lasten kerhohuoneen oven ja kahdesti ei tarvitse kutsua. Pöydän äääressä on askartelu- tai piirustushommia. Lattialle levittäytyy autojen ja muovieläinten maailma. Joku innokas työntää nukenvaunuja eteisen puolella. Leikki vetää puoleensa myös aikuiset ja useimmiten istumme kaikki pienen kerhohuoneen tuoleilla ja lattialla. Siinä samalla päivitetään kuulumisia ja seuraillaan lasten puuhia.
  • Varttia vaille yksitoista alkaa innokas lelujen siivoaminen, jotta päästään seurakuntasalin isolle sohvalle köllimään. Siellä on päätöshetki: enkelilaulu ja jokaisella höyhen, jolla voi hellästi sivellä poskea.
  • Lopuksi täytetään eteinen haalareilla ja lapsilla, puetaan kärsivällisimmät ensin, säilytetään vauvoja sohvapöydän alla turvassa, opetellaan vilkuttamisen jaloa taitoa.
Sellainen on kotiäidin tai -isän henkireikä, joskus hoitajan, isovanhemman...

- Sari

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Konstukvintetti ilahduttaa pihliksessä

 
Meillä upea konsertti hienoa klassista poliisien soittamana. Vaikka ulkona tuulee kylmästi on täällä lämmintä ja turvallista.
 
Kiitos Panu Matilainen, Stefan Stanciu, Senni Haukkaneva, Mari Virkki ja Petri Ali-Mattila sekä tietysti meidän oma Timo Olli!
 
 
Kirjaili Silja

Vapaaehtoisten tekemä Messu 9.3.

Puukerhon terveiset; ruosteella maalattu laiva.

Kutomakerhossa  tehdylle matolle sai polvistua tänään. Puhujapöntön liina myös sieltä.
Jarmo Makkonen saarnasi Jukan kanssa. Kuoro lauloi, sisaret auttoivat kolehdinkannossa, ehtoollisen jaossa, esirukouksissa ja niiden lukemisessa. Keittiössä hääri iso joukko vapaaehtoisia. Oli ilo tehdä yhdessä!
Upea shaali ja poppanatyyny, myös kutomakerholla tehtyjä.
Vapaaehtoiset (ainakin Ruoka-ajasta ja Lähetyspiiristä) olivat ahkeroineet jo viikolla. Pullat oli paistettu ja kakut leivottu. Kiitos kaikille ahkerille ihanille sisarille ja veljille.
 
Tänä iltana tulossa vielä konsertti klo 18.00 Helsingin Poliisisoittokunta Konstukvintetti.
Vapaa pääsy.
 
Parhaillaan Bethel-ryhmä ylistää täällä Jumalaa ja se kuulostaa ihanalta! He osaavat käyttää ääntä!
 
-Kirjoitti Silja

Hoitava hiljaisuus

Kauneus, rauha, hiljaisuus ja Jumalan läsnäolo hivelivät hiljaisuuden iltapäivän osallistujajoukkoa Siltamäen seurakuntakodilla eilen. Haaveenamme on saada vastaavanlaisia pysähtymisen päiviä myös meille Pihlajamäkeen.  -Paula




 

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Kirkko 38v.

Nyt ne on juhlittu. Vuosittaiset synttärit täällä kirkolla. Parina päivänä kirkon takkahuone täyttyi päiväkotilapsista, jotka tulivat kirkolle laulamaan ja makkaraa paistamaan. Tänään puoliltapäivin kirkko juhli hernekeiton voimalla.


Tuulinen sää ei estänyt ulkotarjoilua - mutta houkutteli sisälle syömään.
 

Tuukka söi ihan reilusti, mutta kyllä 70 litran keitosta riitti kaikille. Itse asiassa juuri sopivasti!


Konsertissa taituroivat Iro Haarla, piano, Ulf Krokfors, kontrabasso, Junnu Aaltonen, saksofoni ja huilu...
 

ja Tiina Sinkkonen, laulu. Taidokas musiikki ja Gospelin sanoma juhlisti päivää.


Kahvit ja kakut kuuluvat tietysti synttäripäivään. Nams.


Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa... Olipa joukossa muutama juhlakampauskin...


Vai mitä pidätte kappalaisen uudesta kevätilmeestä? Ei, sitä ei nähdä messussa.

- bloggarina Sari

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Isältä pojalle - tai tyttärelle!

Bloggari kävi jälleen kurkkimassa Kiillekujan puutyöpajalla. Tällä kertaa torstai-iltana, jolloin pajalla nikkaroivat isä-lapsi puupajakerholaiset. Kerhoa luotsaavat tutut Tomi ja Hannu. Toistaiseksi mukana on vain isiä ja poikia, mutta tytöt hoi, ottakaapa koppi!



Tähän mennessä taitavista käsistä on syntynyt muun muassa näpsäköitä pikkuautoja ja näyttäviä purjealuksia.




Paja on täynnä mielenkiintoisia koneita...


....ja työkaluja, joiden vartijana kuvassa on Hannu.




Ihmeteltävää riittää silloinkin kun on isin vuoro tehdä tarkka työ.




Tule sinäkin. Täällä on kivaa!



Teksti Paula, kuvat Tomi